lauantai 26. huhtikuuta 2014

TERVETULOA PUUTARHAANI ja KEVÄTSIIVOUKSENI TSEMPPAAJAKSI

Kuvassa on pieni nurkkaus valtavasta puutarhastani. Nyt kun puutarhuri- talonmieheni on kuollut on minun tehtävä hänenkin työnsä ja siksi en kerkiä vieläkään kortteilemaan vaikka miten tekis mieli niin aikaa on edelleenkin vai 24 h/ vrk. Ja kaiken lisäks aikaa menee puutarhanhoidon ja talkkarintöiden opiskeluun ja kaikkien välin eiden ja tarvikkeiden etsimiseen ja suunnitellakkin pitäs ja kotihommiakin pitäs edes pikkasen tehä ja kumma kyllä ruoanlaitto yhdelle vie melkeen yhtä pal aikaa ku kadellekkin kokkaus. Ja välillä vaan on päiviä ettei jaksa mitään kun muistot ja suru vievät voiton.
Sitten on vielä kaikkien mieheni tavaroitten siivoaminen, asioitten järjestely ja sun muuta että välillä niiden ajatteleminenkin vie kaikki voimat.
Tiedän oikein hyvin miten haluaisin kaiken olevan nyt mutta toteuttaminen onkin sitten aivan valtava urakka.
Nurkkiin on kertynyt hirveät vuoret kaikkee mistä olisin valmis luopumaan mutta en haluais niitä roskiin laittaa mutta kierrättämisessä olis hirvee työ. Ja sit on toinen vuori joka odottaa että veisin ne roskiin ja kolmas joka odottaa että ne järjesteltäs paikoilleen. Ja näitä tavaroita on tosiaan 2 asuinrakennusta, navetta ja iso liiteri täynnä niin voitte uskoo että töitä piisaa.
Niipä mä lähen tästä hommiin, Kaikenlaiset vinkit jotka helpottais mun urakkaa on tervetulleet ja parhaa palkitaan "romuvuorten" aarteilla

14 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Elämän on vain jatkuttava. Jos saisit jonkun kanssasi käymään tavaroita läpi ja järjestät sitten pihakirppiksen/huutokaupan. Tai annat kylmästi tehtävän jollekin. Mutta siinä pitäisi kuitenkin olla katsomassa, mitä itse haluaa pitää. Iso urakka, teki niin tai näin.Siivoustalkootkin voisi pitää.Tullaan kaikki blogikaverit teille auttamaan!!!

Kotilaiska kirjoitti...

niin ku elämä oliski yhtä helppoo ku strömssöössä vaan ei se oo.
Ihan kiva idea toi blogikaveri talkoot mut niitten järkkääminen on kuiteski myös aika iso homma. Lähinnä kaipaan tietoo paikoista/ ihmisistä jotka tarvitsisivat ehjiä, puhtaita mutta käytettyjä miesten vaatteita ja kirjoja isoja määriä esim, lasten ja nuorten kirjoja mutta myös romaaneja ym. on tyrkyllä vinot pinot.Sit olis astioita jonkun verran ja ties mitä kunhan pääsen tonkimaan.

Aino kirjoitti...

Onko siellä lähistöllä mitään yleishyöydyllistä kirpputoria, jonne voisi lahjoittaa tavaraa, esim. SPR, pelastusarmeija. FIDA ja näihin jos soittaa, voi ehkä saada tietoa kohteista, joissa olisi tarvetta hyville vaatteille tai muulle tavaralle.

Sittenhän on näitä ammatikseen kuolinpesiä ostavia.

Voimia ja tsemppiä sinulle arkeen.

Funchis kirjoitti...

Löytyisköhän lähitienoilta ketään, joka vie/lahjoittaa tavaraa Venäjän puolen lähialueille, Suomi-Venäjä seura ? Sellaiset ottavat mielellään melkein kaikkea käyttökelpoista tavaraa. Muistaakseni myös evl seurakunnat ja muut uskonnolliset yhteisöt ottavat vastaan ja monella niistä onkin kirpputorit. www katulapsiapu fi (Ohi älä käy ry.), Punainen Risti, Pelastusarmeija, turvakodit. Onkos sille hommalle kiireinenkin takaraja ? Pyydä työtoverit, sukulaiset, tuttavat ja naapurit hakemaan haluamaansa.
Mutta tilanne on varmasti hankala ja ennekaikkea työläs, mutta jos voit, ota pieni pala kerrallaan, kyllä se vähitellen loppuu - tavara meinaan. Tsemppiä ! Ai niin, Tori.fi - voisitko vain ilmoittaa siellä esim. että sen ja sen koon miesten vaatteita edullisesti vaiko ilmaiseksi noudettavissa. Ja muu tavara samoin, pikkuhiljaa. Sehän on ilmainen saitti.

Marita kirjoitti...

Pihakirppis tuli minullekin ekana mieleen. Voisko tätä ajatella? http://www.lahjoitetaan.fi/

enkulin käsityöt kirjoitti...

Pihakirppis olisi tosi hyvä idea.

Kotilaiska kirjoitti...

Sorry, mut pihakirppis ei oo hyvä idea koska asun syrjäkylillä mut jotku muut idikset on ihan hyvii.Kyl tää täst pikkuhiljaa suttaantuu, mä vaan oon niin hirveen kärsimätön. Kaikki pitäs saada hoituun heti paikalla tai ainaki huomenna.

Kainis kirjoitti...

"Peruna kerrallaan" eli tietynlaiset tavarat tai vaatteet vuorotellen. Olen jostain lukenut, että on hyvä laittaa itselleen aikaraja, vaikka jokin laatikko ja puoli tuntia. Olen kokeillut, auttaa, koska tuolloin ei jää joka tavaraa miettimään sen enempää. Vein tänään Marttojen lumppukeräykseen ihan lumppuja ja jonkin verran vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Siinä pari vinnkiä. Onpa kiva kuulla sinusta:)

Manumiina kirjoitti...

Paljon olet saanut hyviä ideoita, miten päästä tavarasta eroon. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että käytännössä se ei aina kuitenkaan ole niin helppoa. Sinulla vielä suru ja muistot vaikeuttavat siivousurakkaa.Ehkä vaan pitää suoda itselle, ettei kaikkina päivinä homma etene ja että pienikin "romuvuoden" perkaus vie kuitenkin projektia eteenpäin.
Kainiksen sanoihin voin yhtyä: "onpa kiva kuulla sinusta :)"

Selma kirjoitti...

Kyllä ne hoituu ajan kanssa, uskon niin. Olin itse samassa jamassa 2½ v sitten. Mutta pidä se perunkirjoitus ensin, ennekuin myyt mitään rekistereissä olevia traktoreita tai autoja ym.
Muista välillä myös levätä, että et romaha. Voimia sinulle lämpimin ajatuksin.
Selma

RaijaAnnikki kirjoitti...

Ihana kuulla sinusta. Voimia ja semppiä. Olet saannut jo hyviä vinkkejä Itse en keksi mitään uutta jota ei jo olisi mainittu.Ota päivä kerralaan ja muista levätä.

Funchis kirjoitti...

Kuule Kotilaiska, jos tämä sua yhtään loduttaa ja tsemppaa: olin näin vappuaattona puoli päivää tuolla vilpoisessa kevätviimassa levittelemässä pihaan säkeittäin paikkausmultia, kylvämässä kalkkia ja lannoitteita nurmikolle ja mitä siinä kaikkea pientä siivoilua samalla harrastin. Että samoissa puuhissa täällä ähellän - suunnilleen. Kylläpä sisälle tultua kaffe maistui hyvältä. Ja ai että minua piruuttaa, kun en millään jaksa nostaa kottikärryyn 40 kg:n kalkkisäkkiä, en sitten millään. Täytyy vaan suostua noukkimaan säkistä sankoon kalkkirakeet. Että sellaista. Koetahan sinäkin huilia välillä, voi pahus jos olisin lähempänä, pamahtaisin pian pihallesi möyrimään avuksi.

sama kirjoitti...

loduttaa = lo h duttaa

tetra kirjoitti...

Facebogissa vois myydä ja lahjoittaaki..siel on sellaset ryhmät, mut oon jo myöhäs, oot varmaan kaik jo selvittäny Kesää,kyl se lämpenee..tuula