sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

EMM # 30

"Saako olla kirsikkapiirakkaa?" Pohjana Geisharasianpala, kaikki muu mainoksesta.
Täytyy viel selvitellä tän kortin syntyä. No ton mainolsen nappasin kaupasta perjantaina vai oliko jo torstaina, no tuli viikonloppu ja poika soittaa ja kysyy lähdenkö mustikkaan, no lähdinpä tietty ja kuumaa oli ja marjojakin löyty ja uimassakin käytiin ja eväitä syötiin ja sillä aikaa kun poika perkas marjoja tein meille ruokaa ja sit olikin ilta jo pitkällä kun lähtivät en jaksanut ruveta korttia vään tään ja seuraavana aamuna piti lähteä kirkkoon kun sielä oli Muolaalaisten kirkkopyhä ja arvelimme että joko Joutsasta tai Kotkasta iäkkäitä sukulaisia on tulossa kun kirkon jälkeen vielä juhlat. Ja olisihan se ollut noloo jos me ei ois vaivauduttu kun asumme paikkakunnalla.No olihan sieltä sitten vaivauduttu ja tietysti piti kirkonmenojen jälkeen jäädä kuulumisia vaihtamaan. Ja sit taas mustilkkaan ja uimaan niin sitten illalla klo 23 huomasin että kortti on edelleen tekemättä niin eiku hakemaan korttipohjaa, mainos ja liimaa ja sakset. Mut mies oli jo nukkumassa ni en sit voinu ku nää ihan välttämättömät  ja aikaakin niukasti ni tämmönen tuli.

10 kommenttia:

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kiitos, ihan tulee vesi kielelle-niin on herkullinen kortti.

Sisko kirjoitti...

Hieno! Mulla on tuo sama mainos Silpputehtaalla jemmattuna. Ehdit ensin. No sekös mua estää?

Selma kirjoitti...

No voi että, saman mainoksen jemmasin kanssa. Noo, ei se mitään,vaikka sukkela Kotilaiska kerkesikin ensin. Teen sitten myöhemmin :D
Korttisi on kuitenkin huippulaatua :)

Maca kirjoitti...

Kiitos korteista! Laitan myöhemmin blogiini. Korttisi on hieno!

Funchis kirjoitti...

Heinäkuun vaihtarit vastaanotettu, kiitos niistä. Julkaisen kun jaksan. Arvatkaas vaan onko minullakin tuo sama mimmi saksalaispuodin mainoksesta poimittu talteen !

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa hieno kortti. Kiitos ihanuuksista jotka tulivat jo perjantaina. Laitoin korttisi blogiin. Kiitos vielä.

Manumiina kirjoitti...

Hauska kortti! Ja kortin syntytarinaa oli kiva lukea :)

Funchis kirjoitti...

On sulla vaan elämä niin hektistä, että tällaista rauhallista ihmistä ihan hengästyttää, huoh ! Mutta kortti on väännetty, se on hienoa ja hieno tulos.

Funchis kirjoitti...

Varasin pyytämäsi kellon ja lehmän kortit sinulle. Katson paremmalla ajalla niitä vaihtareita, nyt kutsuu kesä.

Aino kirjoitti...

Onpa pirtsakan hauska kortti.