TÄNÄÄNKIN SÖIN SINUN MUISTOKSESI
Kuinka paljon olenkaan syönyt makaroonilaatikkoa, lohturuokaa
Kuinka kauaksi siirsin kesäkeiton tekoa,rakkautemme alkuaikoijen suloisinta muistoa
Kuinka haikea oli mieleni kun söin viimeisen piepokupillisen .yhdessä hankkimistamme jauhoista
Kuinka yritinkään välttää yhteisiä ruokamuistojamme, söin vain voileipää ja viiliä kuukausia
Kuinka vuolaasti kyyneleeni nyt valuvat kalakeittoon kun lopulta uskallsin
Kuinka ikinä uskallan tehdä kaalikeittoa jolla hurmasin sinut
Kuinka jokainen yhdessä syömämme ruoka tuo kyyneleet silmiini ja kaikki muistot mieleeni
Kuinka kauan kaipaan sinua ruokapöytään. ikuisestikko
NO KYLLÄHÄN NE KYYNELEET KIHOS SILMIIN TOTA LUKIESSA MUTTA SURU EI OO ENÄÄ NIIN RAASTAVAA KUN SE OLI TUON KIRJOITTAESSANI MUTTA HAPANKAALIKEITTOA EN VIELÄKÄÄN OLE TEHNYT. JÄÄKÖHÄN SE LOPULLISESTI POIS ATERIAVAIHTOEHDOISTANI. AIKA NÄYTTÄÄ.
JOS HALUATTE NIIN VOITTE TEHDÄ TÄMÄN RUNON INNOITTAMINA KORTTEJA JA LINKITTÄÄ SEN TÄN POSTAUKSEN KOMMENTTEIHIN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti